perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pääsiäismakeaa - Cake pops ja cake bites






Kun kakun leipomisesta jää yli kakkua esimerkiksi pintojen tasoituksesta, ylijäämäpaloista saa näpsästi tehtyä vaikka cake popseja. Kakkumurujen kosteudesta riippuu sitten, kuinka paljon sidosainetta, esimerkiksi tuorejuustoa tarvitaan, jotta massasta saadaan muotoiltua palloja tai muun mallisia popseja. Lähestyvä pääsiäinen intoutti minut tekemään pupuja ja tipuja tuosta ylijäämäkakusta. Kun ylijäämäkakku oli suklakakkua, käytin sidosaineena Nutellaa, jotta suklainen maku korostuu. Nutella on siinä mielessä hyvä sidosaineeksi, ettei popseja tarvitse välttämättä säilyttää jääkaapissa, kuten esimerkiksi tuorejuustoa käytettäessä.

Koska cake pops massaa varten kakku murennetaan, niihin käy oikeastaan mikä tahansa kakku tai muffinsi. Tietenkin popseja varten voit leipoa jonkun nopean kakun tai muffinsit, ei se tarvitse olla mitään ylijäämäkakkua. Laitan tähän kuitenkin nyt ainemäärät, mitä itse käytin popsien tekoon. Tuo käyttämäni suklakakku on kosteaa valmiiksi, kuivempaa kakkua käytettäessa Nutellan määrää pitää lisätä, jotta saat koossapysyvän massan, josta voit muotoilla popsit.

SUKLAA-NUTELLA POPSIT (n. 10 kpl)

150 g suklaakakkumurua
2 rkl Nutellaa

Paperipillejä puoliksi leikattuna popseja varten
n. 300 g Candy Meltsejä tai vastaavia haluamissasi väreissä (tai valkosuklaata, jonka värjäät pasta- tai jauhevärillä)

Koristeluun esim:
Jelly Beansejä (pupujen porkkanat ja suurimman osan tipujen nokat)
Kaulittavaa massaa (tipujen munankuoriin ja osaan tipujen nokista, kukkiin)
Mustaa elintarvikeväriä tai musta elintarviketussi
Tomusokeri-vesiseosta tai pikeeriä  värjättynä sopiviin väreihin (itse käytin silmiin ja munien koristeluun)
Isoja valkoisia vaahtokarkkeja ja valkoisia ja vaaleanpunaisia minivaahtokarkkeja (pupujen korviin ja tassuihin sekä häntään)
Vaaleanpunaisia pieniä sokerisydämiä (pupujen nenät)

Murenna suklaakakku muruiksi tarjottimen päälle, jossa on leivinpaperi. Anna kuivahtaa noin 15 minuuttia, mikäli käyttämäsi kakkumuru on melko kosteaa.

Sekoita Nutella sekaan joko puhtain käsin tai esimerkiksi sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Kokeile, saatko muotoiltua massasta koossapysyvän pallon. Mikäli massa murenee, lisää Nutellaa.

Muotoile massasta joko palloja (esim. pääsiäistiput) tai munanmallisia palluroita (pääsiäismunat ja puput). Laita popsit kylmään noin 20 minuutiksi.

Jos teet popseja (siis tikkarimallisia):
Sulata pieni määrä Candy Meltsiä tai suklaata. Dippaa pillin toinen pää sulaan massaan ja paina se varovasti popsiin. Laita popsit kylmään jähmettymään noin 20 minuutiksi, jotta pilli kiinnittyy tukevasti popsiin.
HUOM! Jos kuorrutat popseja useammalla kuin yhdellä värillä (minulla esim. valkoisella ja keltaisella), sulata yksi väri kerrallaan.

Valmistele popseja varten joku alusta valmiiksi, johon saat kuorrutetut popsit pystyyn jähmettymään. Tarkoitukseen käy esimerkiksi oasissieni/styrox tai astia, jonka täytät vaikka sokerilla/suolalla.

Cake pops tai cake bites: 
Kun kakkupallerot ovat jähmettyneet, sulata kuorrutusta varten yksi väri kerrallaan Candy Meltsit tai suklaata kapeahkossa lasissa/mukissa ja dippaa popsit sulaan massaan. Valuttele hetki lasin/mukin päällä popsia varovasti kiertäen. Cake bitesit voit kastaa sulaan massaan esimerkiksi kahden haarukan avulla.

VINKKI:
Candy Meltseillä kuorruttaessasi, sula Candy Melts massa saattaa olla turhan paksua, jotta kuorrutuksesta saisi siistin. Lisää silloin sulan Candy Melts massan joukkoon hiukan neutraalia ruokaöljyä ja sekoita. Näin saat massasta juoksevampaa ja kuorrutuksesta tulee tasaisempi.

Paina popsit kuivumaan pystyasentoon valmistelemallesi alustalle. Cake bitesit voit nostaa leivinpaperin päälle jähmettymään.

Kylmään laittaminen nopeuttaa jähmettymistä erityisesti suklaalla kuorrutettaessa.

Koristelu:

Puput - Pupujen korvat tein vaahtokarkeista. Leikkasin valkoisen ison vaahtokarkin ensin diagonaalisesti puoliksi. Sitten leikkasin vielä puolikkaan samoin. Vaaleanpunainen osa on minivaahtokarkkia, joka on leikattu samoin. Vaahtokarkit tarttuvat toisiinsa ihan yhteen painamalla, kun leikkauspinnat ovat sen verran tahmeita.

Tassut ja töpöhäntä on tehty valkoisista minivaahtokarkeista. Korvat ja tassut saat kiinnitettyä Candy Melts- tai suklaasulalla.

Silmät ja muita yksityiskohtia tein tomusokeri-vesiseoksesta. Nenä on valmis sydämenmallinen sokerikoriste.


Tiput - Tipupopsien pienet siiventyngät ovat Mini Smarties rakeita, jotka painoin ennen kuorrutusta popsien sivuihin. Silmät pursotin tomusokeri-vesiseoksella.

Nokat ovat puoliksi leikattuja oransseja Jelly Beansejä. Ne olivat hiukan turhan suuria tipujen nokiksi, joten tiput muistuttavat enemmän ankanpoikasia kuin kananpoikasia. Parilla tipulla on hiukan sopivamman kokoiset nokat, ne tein oranssista sokerimassasta.

Cake bitesit on valmiina päällystetty valkoisella vaahtokarkkimassalla. Kaulin massan suht ohueksi ja otin 6 sakaraisella tähtimuotilla paloja, jonka kiedoin tipun ympärille. Kokeilin osan noista munankuorista tehdä eri tavalla, mutta mielestäni tuo tähtimuotin käyttö oli helpoin ja siistein tapa tehdä munankuori tipuille.

Pääsiäismunat - Koristeet tein tomusokeri-vesiseoksesta pursottamalla

VINKKI:
Cakepopsit ja Cake bitesit käyvät hyvin myös leivonnaisten koristeeksi. Tässä kakussa käytin kakun pääkoristeeksi kahta pääsiäismunan mallista popsia, jotka painoin pillistään kakkuun pystyyn. Helppoa ja nopeaa koristelua, kun popsit on aikaisemmin tehty.





2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Taru :). Näitä oli aika hauska näpertää ;). Ja nämä on hyvä tapa käyttää kakun päälliosien tasoituksesta ylijääneet kakkuosat.

      Poista