keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Säilöttyä sitruunaa sisältävä porkkanahummus


Laitettuani sunnuntaina säilöttyjen sitruunoiden ohjeen blogiin, minulta pyydettiin ohjeita, joihin sitruunaa voi käyttää, eli tässä nyt yksi ohje. Tavallisen hummuksen ohje blogistani jo löytyy, mutta tässä hummuksessa on kikherneiden lisäksi porkkanaa ja säilöttyä sitruunaa. Säilötty sitruuna antaa tähän porkkanahummukseen paljon makua ja myös suolaisuutta. Siksi en lisännyt hummukseen ollenkaan suolaa ja valutin suolaliemeen säilötyt kikherneet kunnolla, ettei hummuksesta tule liian suolaista. Jos säilötyt sitruunasi ovat erityisen yltiösuolaisia, kannattaa huuhdella tai liottaa niitä kylmässä vedessä ennen hummuksen tekoa.

PORKKANAHUMMUS (n. 3,5 dl)

3 porkkanaa
300 g valutettuja kypsiä kikherneitä
1/5 yksikyntisestä valkosipulista/1-2 vs kynsi
1/2 säilöttyä sitruunaa, ohje täällä (käytä sekä kuori että hedelmäliha, vain  siemenet poistettuna)
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tahinia
1/2 tl jeeraa
mustapippuria myllystä
Tarvittaessa hieman vettä ohennukseen

Tähän käyvät joko itsekeitetyt kikherneet tai suolaliemeen säilötyt kikherneet. Koska säilötyt sitruunat ovat hyvin suolaisia, säilötyt kikherneet kannattaa valuttaa ja käyttää hummuksen ohennukseen tarvittaessa vettä, eikä kikherneiden suolalientä.

Pese, kuori ja lohko porkkanat. Keitä niitä suolattomassa vedessä noin 10 minuuttia/kunnes pehmenevät. Valuta ja jätä odottamaan.

Mittaa porkkanoita lukuunottamatta kaikki hummuksen aineet monitoimikoneen kulhoon, jossa leikkuuterä. Lisää porkkanat. Surauta tasaiseksi tai aja hummus sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Jos hummus vaikuttaa liian paksulta, lisää hiukan vettä sekaan ja sekoita uudestaan.

Tämäkin hummus sopii tavallisen hummuksen tavoin levitteeksi, kasviksien kanssa tarjottavaksi, aterian lisänä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti