tiistai 21. heinäkuuta 2015

Friteeratut kesäkurpitsankukat ja suolaheinänlehdet



 
Kesäkurpitsa tuottaa yleensä satoa, olipa kesä minkälainen tahansa. Osittain siksi se kuuluukin joka kesä niihin kasveihin, joita pihallani kasvatan hyötykäyttöön. Aluksi kesäkurpitsa majailee pienessä kasvihuoneessani, mutta kun se alkaa todella rehottaa, se vie liian suuren tilan muutenkin pienestä kasvihuoneesta, joten siirrän sen ulos. Silloin yöpakkaset ovat jo onneksi ohi. Istutan pari taimea aina isoon muovisaaviin, joten siirto onnistuu helposti.  Tänä kesänä laitoin kasvihuoneeseen kasvit myöhemmin kun normaalisti, koska kasvihuoneen muovikatetta piti hiukan fixailla. Sen ja viileän kesän johdosta, kesäkurpitsa ei ole vielä kauheasti kerennyt tuottamaan kesäkurpitsoja.

Kukkia olen kuitenkin ehtinyt hyödyntämään jo useamman kerran. Yleensä kesäkurpitsa kukkii runsaasti ja siinä on kahdenlaisia kukkia, naaras-/emikukkia, joihin kehittyy kesäkurpitsa sekä uros-/hedekukkia, joihin ei tule kurpitsaa. Hedekukat ovat suht pitkän ohuen varren päässä, joten ne on helppo erottaa emikukista. Kukat eivät kestä kauaa säilytystä, joten ne kannattaa käyttää mahdollisimman nopeasti poimimisen jälkeen. Molempia kukkia voi syödä monessakin muodossa, tällä kertaa hyödynsin niitä friteeraamalla. Italianmatkaajat ovat varmasti törmänneet friteerattuihin kesäkurpitsankukkiin matkoillaan. Italiassa myös tuoreita kesäkurpitsankukkia myydään laajasti toreilla, joten niitä voi helposti tehdä, vaikkei itse kasvattaisikaan kesäkurpitsaa. Suomessa en muista nähneeni kukkia myynnissä. Onko joku nähnyt?

FRITEERATUT KESÄKURPITSANKUKAT (4:lle alkupalana)

8 kpl kesäkurpitsankukkaa

Frittitaikina:
1 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 tl sitruunamehua
n, 1,5 dl olutta (vaaleaa lageria/pilsneriä)

Öljyä friteeraukseen

Laita lautaselle talouspaperia pari kerrosta valmiiksi, johon nostat friteeratut kukat valumaan ylimäääräisestä öljystä.

 Avaa kukat varovasti  ja poista hedekukista kukan keskustasta heteet, napsaisemalla ne poikki.


Putsaa kukan sisältä mahdolliset öttiäiset vaikka kostutetulla talouspaperilla. Jätä kukat odottamaan frittitaikinan valmistuksen ajaksi.

Sekoita astiassa, johon saat helposti kastettua kukat, frittitaikina. Sekoita astiassa vehnäjauhot, suola, mustapippuri ja ruokasooda keskenään. Lisää sitruunamehu ja olutta samalla sekoittaen sen verran, että saat frittitaikinasta noin lettutaikinan paksuista. Älä ylisekoita, ettei oluen kuplat katoa, pienet mahdolliset epätasaisuudet taikinassa eivät haittaa.

Laita öljy pienehköön kattilaan kuumenemaan. Varaa varmuuden vuoksi kansi viereen, mikäli öljy ylikuumenee ja leimahtaa. Silloin nopeasti kansi päälle, jotta liekit tukahtuvat. Samasta syystä ei kannata pitää liesituuletinta päällä, mikäli friteeraat sisällä liesituulettimen alla. Itse friteeraan ulkona grillin sivukeittimellä grillikautena, jotta kaikki käryt jäävät ulos.

Kun öljy on noin 180 asteista, dippaa kukkia yksi kerrallaan frittitaikinaan ja valuta hetki ylimääräistä taikinaa astian päällä, ennen kuin lasket kukan varovasti kuumaan öljyyn. Friteeraa 2-4 kukkaa kerrallaan, riippuen minkä kokoisessa padassa/kattilassa friteeraat. Öljyn lämpötilan saa parhaiten tarkistettua digitaalimittarilla, mutta ellei sinulla ole mittaria, tipauta pieni määrä frittitaikinaa kuumennettuun öljyyn. Mikäli se alkaa heti kuplimaan ja kypsymään, öljy on tarpeeksi kuumaa. Tarkkaile öljyn lämpötilaa, jos fritattavat kukat ruskistuvat liian nopeasti/tummiksi, laske lämpötilaa. Kukkia ei friteerata kuin hetki per puoli, eli käännä ne pihdeillä/reikäkauhalla melko nopeasti. Friteeraa myös toiselta puolelta ja nosta sitten talouspaperin päälle valumaan.

Nauti friteeratut kukat lämpöisenä, jolloin ne ovat rapeimmillaan. Voit ripsauttaa tarvittaessa vielä hiukan suolaa päälle.

Frittitaikinaa  jää hiukan yli, itse innostuin kokeilemaan lopusta frittitaikinasta friteerattuja suolaheinänlehtiä. Niistähän tulikin hyviä, vähän kuin sipsejä, kun suolaheinä on luontaisesti kirpeä/suolainen. Suosittelen kokeilemaan.

FRITEERATUT SUOLAHEINÄNLEHDET


Suolaheinänlehtiä, mielellään mahdollisimman isokokoisia

Loppu ylläolevasta frittitaikinasta

Kasta lkehdet yksittäin frittitaikinaan ja friteeraa molemmin puolin rapeiksi ja ruskeiksi. Vaömistuu hetkessä. Nosta talouspaperin päälle valumaan.


FRITEERATUT JA TÄYTETYT KESÄKURPITSANKUKAT

Friteeratut kesäkurpitsankukat voi myös täyttää ennen friteerausta. Ainakin Italiassa tavallisin täyte taitaa olla ricottajuusto, johon on sekoitettu parmesania ja sitruunankuorta. Mutta ne voi täyttää oman maun mukaan. Minulla ei ollut nyt ricottaa, joten täytin kukat Aura -juustolla, johon sekoitin tuorejuustoa ja mustapippuria. Ihan hyvää Aura -juustollakin.


Tee esivalmistelut ja frittitaikina samoin kuin yllä.

Täyte esim:
n. 20 g Aura juustoa
Mustapippuria
n. 20 g maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita haarukalla täytteen aineet keskenään, kunnes saat täytteestä tahnamaista.

Täytä kukat avaamalla kukka varovasti ja laittamalla noin teelusikallinen täytettä kukkaan. Pyöräytä sitten terälehtiä varovasti kiinni, ennen kuin kastat täytetyn kukan frittitaikinaan ja friteeraat sen kuten täyttämättömätkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti