torstai 25. kesäkuuta 2015

Luonnonantimia - Pirteä kuusenkerkkäjuoma


Kuusenkerkät eli kuusen nuoret vuosikasvaimet ovat parhaimmillaan kevääällä ja alkukesällä ennen juhannusta, jolloin ne ovat pehmeitä ja vaaleanvihreitä. Kuusenkerkkiä voi myös pakastaa. Etelä-Suomessa niiden aika on ainakin suurimmalta osin ohi, mutta varjoisimmilla paikoilla kerkät saattavat olla vielä kerättäviä. Kuusenkerkät sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä antioksidantteja ja niitä onkin käytetty pitkään luonnonlääkinnässä. Kuusenkerkkiä voi syödä sellaisenaan salaatissa, niitä voi käyttää keittoihin, kerkistä voi keittää teeetä tai siirappia tai tehdä kuusenkerkkäjuomaa tai - simaa.

Kuusenkerkkien keräämisessä tulee huomioida, ettei niiden keräily kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaan niiden keruuseen tarvitsee aina maanomistajan luvan. Meillä on omalla tontilla jonkun verran pikkukuusia, joista keräsin kerkät. 2 litraa kerkkiä sai helposti muutamasta pikkukuusesta. Kerkkiä kerätessä ei kannata ottaa latvasta kerkkiä, ellet halua typistää kuusen pituuskasvua.

Tämän kuusenkerkkäjuoman ohjeen olen ottanut Arktiset aromit -sivuilta täältä. Itse tykästyin kovasti tähän pirteänmakuiseen juomaan ja aion ehdottomasti tehdä tätä ensi vuonnakin.

KUUSENKERKKÄJUOMA (n. 4 L)

4 L vettä
2 L kuusenkerkkiä
0,5 kg sokeria
25 g sitruunahappoa

Huuhtele kuusenkerkät kylmässä vedessä ja valuta ne siivilässä. Laita valutetut kerkät kuumuutta kestävään astiaan/kattilaan.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada kiehuva vesi kuusenkerkkien päälle. Lisää sitruunahappo, anna jäähtyä yön yli.

Siivilöi juoma ja siirrä se kattilaan. Lisää sokeri ja kiehauta juoma. Anna jäähtyä ja pullota puhtaisiin, kuumennetuihin pulloihin.

Säilytä kylmässä. Juoma säilyy noin 2 viikkoa.

Laimenna tarjoiltaessa juomaa vedellä maun mukaan, noin 1 osa kuusenkerkkäjuomaa, 3 osaa vettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti