maanantai 12. tammikuuta 2015

Nopeahkot pitaleivät



Minulla oli jäänyt puolivalmis pitaleipien blogikirjoitus heinäkuulta näköjään roikkumaan tuonne blogin tekstien syövereihin. Huomasin sen, kun minun piti tarkistaa eilen pitaleipiä leipoessa ohjeestani ainemääriä ja huomasin, että en ollutkaan julkaissut sitä vielä blogiin. Laitetaanpa tämä nyt siis tänne blogiin, koska pitaleivät ovat hyviä sekä ihan lisukeleipänä, että kokonaisena ateriana erilaisilla täytteillä lastattuna. Näitä pitaleipiä on myös melko helppo ja nopea leipoa, koska taikina tarvitsee nostattaa vain kerran, sen jälkeen ne kaulitaan ohueksi ja paistetaan samantien nopeasti kuumassa uunissa.

Minä käytän pitaleipiin yleensä sekä durumvehnäjauhoja että tavallisia vehnäjauhoja suhteessa 50/50. Ne on helpompi kaulia, kun niissä on durumvehnää mukana, kun taikina ei vetäydy kauliessa samalla tavalla takaisin, kuin pelkillä vehnäjauhoilla leipoessa. Pitaleivät voi tehdä myös pelkistä vehnäjauhoista tai vehnä- ja/tai hiivaleipäjauhoista, korvaamalla koko jauhojen märään niillä. 

NOPEAHKOT PITALEIVÄT (8 KPL)

2,5 dl vettä (n. 42-asteista, eli selkeästi kättä lämpimämpää)
3 dl durumvehnäjauhoja
3 tl kuivahiivaa
n. 3 dl vehnäjauhoja
1/2 tl sokeria/hunajaa/siirappia
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

Mittaa yleiskoneen kulhoon lämmin vesi ja lisää sen sekaan durumvehnäjauhot, joiden sekaan olet sekoittanut kuivahiivan. Anna koneen sekoittaa taikinaa ja lisää samalla pienissä erissä vehnäjauhoja ja sokeri/hunaja/siirappi. Älä lisää koko jauhomäärää kerralla, koska jauhojen kosteuspitoisuus vaihtelee, jolloin välillä pienempikin jauhomäärä riittää. Anna koneen vaivata taikinaa noin 7 minuuttia ja lisää sitten vielä suola ja öljy ja tarvittaessa hiukan vehnäjauhoja. Anna koneen alustaa taikinaa vielä pari minuuttia.

Taikinan tulee olla elastista, muttei kuitenkaan liian löysää. Irrota taikinakoukku ja peitä yleiskoneen kulho puhtaalla muovipussilla. Anna taikinan nousta n. 30-40 minuuttia.

Jos teet taikinan käsin, toimi muuten samoin, kuin yllä, mutta vaivaa aluksi taikinaa kulhossa ja nosta se sitten lopuksi jauhotetulle työtasolle ja vaivaa se siinä loppuun taikinaksi. Peitä muovilla ja anna kohota n. 30-40 minuuttia.

Laita uuni kuumenemaan hyvissä ajoin 260-asteeseen, kiertoilma 240-asteeseen. Uunien paisto-ominaisuudet vaihtelevat melko suuresti, joten saatat joutua hiukan ruuvaamaan oman uunisi lämpöä suuntaan tai toiseen. Pitaleipien paistossa on tärkeää, että uuni on tarpeeksi kuuma, kun pitaleivät laitetaan sinne, jotta ne kohoavat hyvin kuin ilmapallo ja niihin muodostuu hyvä tasku täytettä varten. Jos uunisi ei ole tarpeeksi kuuma, niihin ei muodostu kunnon taskua. Pitaleipä maistuu toki yhtä hyvälle silti, mutta nosta silloin seuraavalle pellilliselle hiukan uunisi lämpöä, jotta leipiin muodostuu kunnon tasku.


Jaa kohonnut taikina 8 osaan ja muotoile palat pallomaisiksi. Kauli 4 taikinapalloa kerrallaan ohueksi pyöreäksi pitaleiväksi, tarvittaessa jauhoja apunasi käyttäen, halkaisijaltaan noin 17-18 senttiä ja nosta ne leivinpaperoidulle pellille. Peitä loput 4 palloa leivinliinalla.

Nosta pitaleivät uuniin pelteineen ja paista  n. 5 minuuttia, kunnes pitaleivät saavat hiukan väriä.
Useimmiten menee minuutti-pari, ennenkuin pitaleivät alkavat pullistua kunnolla ilmapalloiksi.

Jäähdytä valmiit pitaleivät leivinliinan alla, jotta ne pysyvät pehmeänä. Kun leivät jäähtyvät, ne laskevat, mutta niihin jää kunnon tasku täytettä varten.

Kauli toisen erän paistuessa seuraavat leivät valmiiksi ja paista ne samoin.

Jos haluat täyttää pitaleivät, leikkaa yksi sivuista auki, leikkaamalla siitä pitkulainen pala pois, jolloin saat pitan taskumaiseksi. Täytä leipä mieleisilläsi täytteillä. Täytevaihtoehtoja on lukuisia omien mieltymysten mukaan. Meillä syötiin eilen pitaleivät broiler -täytteellä, joissa oli mausteisen uunissa kypsennetyn broilerin lisäksi tomaattia, punasipulia, salaattia ja guacamolea (ohje täällä). Yksinkertaista ja hyvää.

Pitaleipien täytteeksi käy hyvin myös falafelit  (ohje täällä) ja tsatziki (ohje täältä) , kuten allaolevassa kuvassa.



Myös Pulled Pork (uunissa kypsennetyn Pulled Porkin ohje täällä ja painekattilassa kypsennetyn Pulled Porkin ohje täällä) ja Coleslaw (ohje täällä) maistuvat mainioilta pitaleipien täytteenä.

Mikä mahtaisi olla sinun suosikkitäytteesi pitaleipään?

Pitaleivät ovat parhaimmillaan vastaleivottuina, mutta jos pitaleipiä jää yli, säilytä ne muovipussissa ja lämmitä niitä hetki ennen tarjoilua, joko uunissa tai mikrossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti