sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Minikokoiset piparitalot lasin/mukin reunaan



Minikokoiset piparitalot ovat aika söpösiä koristeita glögilasin/kaakaomukin reunalla joulun alla tai joulunpyhinä. Minikokoisia piparitaloja voi käyttää myös koristeena sellaisenaan yksinään tai ryhmänä tai esimerkiksi joulukakun päällä koristeena. Joulukuuseenkin niistä saa kivoja koristeita, mutta silloin kokoamisvaiheessa kannattaa katon keskelle jättää pieni aukko, josta voi pujottaa ripustusnarun, josta pikkuruisen mökin saa sitten ripustettua joulukuuseen killumaan.

Piirsin kaavat ja tein yhden setin minikokoisia taloja, mutta halusin tehdä myös astetta pienempiäkin piparitaloja. Isommat minipiparitalot käyvät parhaiten hiukan isomman mukin tai lasin reunalle, kun vastaavasti pienemmät sopivat myös pienempien lasien koristeeksi. Kahdessa ylemmässä kuvassa on nuo isommat minipiparitaloista ja tässä alempana olevassa kuvassa vastaavasti nuo astetta pienemmät minipiparitalot. Molempien talojen kaavat löytyvät täältä: Minikokoisten piparitalojen kaavat



Lasin/mukin reunaan voi ripustaa myös hiukan yksinkertaisempia piparikoristeita, jotka ovat nopeampia tehdä kuin nuo piparitalot. Alla esimerkiksi molemmissa kuvissa normaalilla tähtipiparimuotilla otettu piparitaikinasta tähdenmallinen pipari ja tähtipipariin on leikattu pieni aukko ennen paistoa, josta sen saa laitettua lasin reunaan. Aukosta kannattaa tehdä melko kapea, jotta se istuu nätisti lasin reunalle. Jos vieraita on paljon, glögilasin nimikoiminen piparilla on hauska tapa yksilöidä glögilasi.

 


Piparitöitä tehdessä piparitaikinaan kannattaa lisätä hiukan enemmän jauhoja, kuin tavallisia pipareita tehdessä, jotta se on hiukan jämäkämpää. Ja osat kannattaa kaulita suht ohueksi ja ne tulee paistaa kunnolla kypsäksi, ettei ne jää pehmeäksi. Kun leikattavien piparien kaavat leikkaa kartongista, ne ovat sen verran tukevia, että ne pysyvät hyvin paikallaan ja niiden mukaan on helppo leikata palat ohueksi kaulitusta piparitaikinalevystä terävällä veitsellä tai esimerkiksi tällaisella kuvassa näkyvällä marsipaanileikkurilla.


Piparitalot voi koota sulatetulla sokerilla, paksuhkolla pikeerillä tai sulatetulla isomaltoosilla. Kaikissa on omat hyvät puolensa. Sulatettu sokeri on hyvä siinä mielessä, että sokeria löytyy yleensä aina kotosalla ja sen saa näppärästi sulatettua paistinpannussa liedellä. Kun kaataa 1/2 desiä sokeria pannuun ja sulattaa sen maltillisella lämmöllä, sillä liimaa jo aika määrän osia yhteen. Levyä ei kannata pitää liian kovalla, ettei sokeri ruskistu liikaa. Sokerin huono puoli on se, että jos ei ole tarkkana, saa näppinsä palamaan helposti ja sulatettu sokeri myös jämähtää nopeasti, eli sen kanssa pitää olla nopea. Pikeeri on muuten hyvää, mutta koska se ei jähmety heti, osia pitää joko pitää hetki kiinni toisissaan tai sitten tukea osat paikoilleen, jotta liimaus onnistuu helposti. Isomaltoosia taas ei saa kuin erikoiskaupoista tai nettikaupoista. Isomaltoosin hyvä puoli on se, että sen saa pysymään kirkkaana paljon helpommin kuin tavallisen sokerin, joka ruskistuu hyvin helposti.

Koristelussa voi pikeerin lisäksi käyttää erilaisia koristerakeita, karamelleja, nonparelleja, strösseleitä, suklaata jne. Vain mielikuvitus asettaa rajat korostelussa.

Tätä pikeeriä voi käyttää sekä talojen kasaamisessa että koristelussa pikeerin paksuutta säätelemällä.

ROYAL ICING/PIKEERI

1 valkuainen
n. 3 dl tomusokeria
tarvittaessa 1-2 rkl vettä/sitruunamehua

Vatkaa valkuainen ja tomusokeri keskenään hyväksi valkoiseksi kuohkeaksi vaahdoksi. Siihen menee sähkövatkaimella noin 2 minuuttia.

Lisää tarvittaessa hiukan vettä ja vatkaa vielä ketken.Voit säädellä pikeerin koostumusta lisäämällä siihen joko tomusokeria tai sitruunanmehua tai vettä sen mukaan, haluatko siitä paksumpaa vai notkeampaa. Pikeeri kuivuu todella helposti, joten peitä aina astiat, joissa on pikeeriä ja sulje pursotuspussit/pakastepussit, joissa sinulla on pikeeriä.

Jos haluat koristella useammalla värillä, jaa valkoista pikeeriä vaikka laseihin ja värjää osa pasta-/geelielintarvikevärillä haluamasi väriseksi.

Samalla pikeeripohjalla voit sekä koota että koristella talot. Voit koota ensin talot paksuhkolla pikeerillä ja sitten tarvittaessa ohentaa hiukan pikeeriä koristeluja varten vedellä/sitruunamehulla.

Viime jouluksi isompia piparitaloja tehdessäni kasasin talot pikeerillä, mutta tänä vuonna käytin sulatettua sokeria. Molemmat toimivat, mutta koska tein useamman minikokoisen talon, halusin saada nopeasti palat kasaan, joten päätin käyttää sulatettua sokeria.

No nyt alkoi tehdä mieli glögiä ja pipareita, eli glöginlämmitykseen...



2 kommenttia:

  1. Wou miten hienoja! Minun kärsivällisyyteni ei kyllä riittäisi noin hienoihin suorituksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ei näissä minikokoisissa taloissa kyllä mene kauhean kauaa, kun ovat niin pieniä...

      Poista