torstai 27. maaliskuuta 2014

Lemon Curd

Rakastan sitruunan ja limen makuja melkein missä tahansa muodossa. Eikä Lemon tai Lime Curd tee poikkeusta tähän sääntöön. Ne käyvät molemmat tosi moneen, ovat ihania kakun, torttujen ja piiraiden täytteenä, jogurtin seassa, jäätelön kanssa...listaa voisi jatkaa pitkällekin. Ja nyt kevätauringon ihanasti lämmittäessä teki mieli tehdä jotain auringonkeltaista.


Olen tehnyt erilaisa curdeja monesti aiemminkin aina hiukan eri ohjeita kokeillen. Koska samalla päätin, että teen myös sitruunapiiraita, ajattelin kokeilla jotain sellaista Lemon Curd -ohjetta, jonka tiedän takuuvarmasti sopivan piiraan täytteeksi niin, että se jähmettyy sopivasti uunissa. Löysinkin tämän hyvän kuuloisen ohjeen, jossa Lemon Curdia oli nimenomaan käytetty piiraan täytteenä David Lebowitzin blogista

LEMON CURD (n. 2,5 desiä Lemon Curdia)

125 ml sitruunamehua
1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
1,25 dl (100 g) sokeria
 85 g voita, kuutioina
2 isoa kananmunaa
2 isoa keltuaista

Pese sitruuna hyvin kuumalla vedellä. Raasta sitruunankuori kattilaan ja purista kattilaan sitruunoista mehua, kunnes saat 125 ml mehua kasaan.

Lisää kattilaan sokeri ja voi. Kuumenna seosta.

Vatkaa toisessa kulhossa munat ja keltuaiset sekaisin keskenään.

Kun voi sulaa, vatkaa kananmunaseoksen sekaan hiukan kuumaa sitruunaseosta koko ajan sekoittaen. Kaada sitten koko munaseos kattilaan lopun sitruunaseoksen sekaan ja kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos alkaa saostua ja lähes kuplii reunoilta.

Kaada Lemon Curd siivilän läpi puhtaaseen purkkiin. Jos aiot säilyttää Lemon Curdia pidempään, käytä steriloitua purkkia.


Ohje oli omaan makuun oikein toimiva, ihanan kirpeä ja voimakkaan sitruunanmakuinen. Jos et pidä kovin kirpeästä curdista, kannattaa lisätä hiukan sokerin määrää. Lisäksi ohje oli myös helppotekoinen.

Seuraavaksi laitan varmaan blogiin sitruunamarenkipiiraiden ohjeen, joiden tekovaiheesta tämä kuvamaistiainen. En ole vielä ehtinyt itsekään maistaa näitä, koska kuorrutan nämä marengilla loppuun ja ruskistan vielä hiukan tohottimella marengin pintaa ennen koemaistoa. Piiraiden pohjan tiedän toimivan, koska se on yksi vanhoja luottoreseptejäni, mutta katsotaan, miten nämä yhdistelmät sopivat keskenään. Ohje blogissa varmaan huomenna tai viimeistään ylihuomenna, mikäli läpäisee makuseulan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti