maanantai 13. tammikuuta 2014

Lime -cupcaket valkosuklaa-lime kuorrutuksella ja koristellut vaniljakeksit

Ostin jokin aika sitten (taas) uusia keksimuotteja. Näillä keksimuoteilla saisi kivoja vauvaonnittelukeksejä tai sopivia keksejä esim. ristiäisiin/nimenantajaisiin.  Osa, esimerkiksi perhoset,  toki kävisi muuhunkin tilaisuuteen. Kuorrutin nämä nyt osittain hiukan kevyemmällä kädellä, eli en peittänyt kokonaan pintoja pikeerillä, kun jäävät oman perheen nakerrettaviksi. On näissä näinkin aika paljon sokeria kuorruttamattomiin kekseihin verrattuna. Samoihin tilanteisiin sopisi nämä cupcaket, raikasta limea makumaailmassa, värimaailma ja koristelut sitten sukupuolen mukaan.


LIME -CUPCAKET  (n. 20 kpl)

3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 dl öljyä
0,5 dl maitoa TAI kermaa
2,5 dl turkkilaista jogurttia
1 tl vanilja-aromia
1 (luomu)lime, mehu ja kuori raastettuna
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 185-asteeseen.

Mittaa kulhoon munat, sokeri, öljy, maito, jogurtti, vanilja-aromi sekä limen raastettu kuori ja mehu. Vatkaa sähkövatkaimella pari minuuttia. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi ne parissa erässä taikinan sekaan. Nostele sekaisin välttäen liiallista sekoitusta, ettei cupcakeista tule sitkeitä.

Nostele lusikalla taikinaa suoraan muffinsipellillä oleviin paperivuokiin n. 3/4 täyteen. Jos teet ilman muffinsipeltiä, muffinsipaperien olisi hyvä olla tosi tukevia, jotta ne säilyttävät muotonsa kauniisti.

Paista uunin keskiosassa n. 20 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, jos taikinaa ei tartu tikkuun, ovat ne kypsiä. Jäähdytä hetki muffinsipellillä ja jäähdytä ne loppuun ritilällä.

Kuorruta cupcaket vasta täysin jäähtyneenä.

VALKOSUKLAA-LIME -KUORRUTUS

100 g valkosuklaata
100 g voita, huoneenlämpöistä
3,5 dl tomusokeria
1 prk/250 g mascarponea
1 tl vanilja-aromia
1 (luomu)limen kuori raastettuna
3 rkl kuohukermaa

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa tai levyllä kattilassa tai kattilassa vesihauteessa varovasti miedolla lämmöllä ja jätä se hetkeksi jäähtymään. Valkosuklaa ylkikuumenee hyvin herkästi, joten ole varovainen sitä sulattaessasi.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.

Lisää voivaahdon sekaan siivilöity tomusokeri ja vatkaa sekaisin. Lisää sitten mascarpone ja vanilja-aromi sekä kerma ja vatkaa hetki. Lisää vielä suklaasula ja vatkaa kaikki sekaisin.

Jos kuorrutat cupcaket pursottamalla, kuorrutus saa olla aika jämäkkää. Tarvittaessa voit joko lisätä hiukan siivilöityä tomusokeria, jolloin saat kuorrutuksesta paksumpaa tai vastaavasti kermaa, jolloin kuorrutuksesta tulee notkeampaa.  Pursota cupcakien päälle ja koristele halutessasi.

Säilytä cupcaket jääkaapissa.

Ostin samalla kerralla silikonimuotin, jolla voi tehdä pieniä jalan- ja kädenjälkiä. Tosin perheessä nimitettiin nämä Halloween -cupcakeiksi ;), koska niillä tuli ehkä hiukan liian realistisen näköisiä pikku käsiä ja jalkoja... jotenkin kuulemma hiukan karmivia. Jos niissä ei olisi näkynyt juonteita ja olisivat olleet litteämpiä, olisivat olleet jotenkin söpömpiä. Mitä mieltä sinä olet?


Keksien ohjeen olen ottanut Glorious Treats -nimisestä blogista.

VANILJAKEKSIT (n. 3 pellillistä keksejä, riippuen keksien koosta)

mittana jenkkimitta cup=2,5 dl

3 cups  vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 cup suolatonta voita, huoneenlämpöistä
1 cup sokeri
1 muna (iso)
1 tl vanilja-aromia
(1/4 dl kuohukermaa)

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi sähkövatkaimella vatkaten n. 3 minuuttia. Lisää muna + vanilja, ja vatkaa minuutin verran.

Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoseos hitaasti joukkoon. Olen tehnyt aiemminkin samalla ohjeella, mutta nyt taikinasta tuli syystä tai toisesta liian kuivaa (ehkä jauhojen erilainen kosteusprosentti, erikokoinen kananmuna tai muu syy), joten lisäsin taikinaan tuon 1/4 desiä kuohukermaa, jolloin sain taikinasta sopivaa. Laita taikina jääkaappiin lepäämään n. 2 tunniksi. Voit nopeuttaa jäähtymistä levittämällä sen litteäksi levyksi esim. leivinpaperin päälle.

Kauli taikinaa osa kerrallaan kevyesti jauhotetun  leivinpaperin päällä ohueksi levyksi ja pidä loppu taikinasta kylmässä. Tai kaulitse taikina leivinpaperin päällä niin, että kaulimen ja taikinan välissä on toinen leivinpaperi. Ota haluamallasi muotilla taikinalevystä keksejä ja siirrä ne leivinpaperoidulle pellille.

Paista keksejä 175 asteessa n. 8-10 minuuttia. Keksit jäävät aika vaaleiksi. Anna keksien jäähtyä paiston jälkeen pellillä n. 3-5 minuuttia, ennen kuin siirrät ne.


Voit koristella ne vaikka ihan tomusokerista ja vedestä tai valkuaisesta tehdyllä tomusokerikuorrutuksella tai sitten kestävämmällä Royal Icing -kuorrutteella.

ROYAL ICING/PIKEERI -KUORRUTUS

1 valkuainen
n. 2 1/2 dl tomusokeria
n. 3 rkl sitruunamehua
(1 rkl glukoosisiirappia)

Vatkaa valkuainen ja tomusokeri keskenään hyväksi valkoiseksi kuohkeaksi vaahdoklsi. Siihen menee sähkövatkaimella noin 3 minuuttia.

Lisää sitruunamehu ja halutessasi glukoosisiirappi ja vatkaa vielä ketken. Glukoosisiirappia käytän nykyään kuorrutteessa, jottei pikeeri kovettuisi ihan kivikovaksi ja halkeilevaksi, ja omasta mielestäni se toimii hyvin pikeerissä. Se ei ole kuitenkaan mitenkään välttämätön ainesosa, eikä kuulu normaalisti pikeerin sekaan.

Voit säädellä pikeerin koostumusta lisäämällä siihen joko tomusokeria tai sitruunanmehua tai vettä sen mukaan haluatko siitä paksumpaa vai notkeampaa. Värjää pikeeri halutessasi elintarvikeväreillä.

Itse jätin osan pikeeristä värjäämättä, osan värjäsin vaaleanpunaisella ja osan vaaleansinisellä. Tein kaikista väreistä kahta vahvuutta, toinen hiukan paksumpaa ääriviivoja varten, toinen ohuempaa täyttöä varten. Eli jaoin pikeerin useampaan lasiin, ja värjäsin pikeerit. Sitten otin jokaisen värin paksusta pikeeristä osan pieneen pakastepussiin, jonka kulmaan olin leikannut reiän, johon olin laittanut tyllan, jossa oli  pieneä pyöreä reikä ja ohensin loppuosaa joka väristä, ja siirsin taas pakastepussiin sen. Näin sain joka väristä sekä hiukan paksumpaa ääriviivoja varten, että hiukan ohuempaa väriä täyttöä varten. Valitettavasti viimeksi erikoisliikkeessä käydessäni siellä ei ollut pienimmillä rei'illä varustettuja tyllia. Niillä saisi vielä siistimpää ja tarkempaa jälkeä.

Ääriviivat tehdään ensin paksummalla värillä ja annetaan keksien kuivahtaa. Sitten täytetään ohuemmalla värillä ja annetaan taas kuivahtaa. Jos haluat ripotella vaikka nonparellia tms. keksien päälle, tee se ennen kuin pikeeri kuivuu. Lopuksi voi vielä paksummalla tehdä tehosteita ja vaikka liimata pikeerillä koristeita.

Anna pikeerin kuivua kunnolla ennen kuin siirrät keksit kannelliseen rasiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti