sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Key lime -piirakka

Jenkkiherkku Key lime pie yhdistää rapeaan keksikuoreen täytteen makean kondensoidun maidon sekä limen kirpeyden. Minä pidän limea ja sitruunaa sisältävistä leivonnaisista, joten tämä osui ja upposi :) . Marenkikakun teosta jäi yli 5 keltuaista ja Key lime -piirakkaan ne sai käytettyä kaikki näppärästi.

KEY LIME -PIIRAKKA (n. 22-24 halkaisijaltaan olevaan irtopohja- tai piirasvuokaan)

Keksipohja:
190 g kaurakeksejä
85 g voita

Useimmiten Key lime -piirakassa käytetään esim. Digestive -keksejä tai vastaavia keksipohjaan, mutta mielestäni kaurakeksit kävivät tähän tosi hyvin.

Laita uuni kuumenemaan 175 -asteeseen, kiertoilma 155 -asteeseen. Vuoraa leivinpaperilla irtopohja- tai torttuvuoan pohja.

Sulata voi mikrossa tai kattilassa levyllä.

Murskaa keksit joko monitoimikoneessa  tai muovipussissa vaikka kaulimella päältä ajellen. Sekoita keksimurut ja sulatettu voi keskenään ja painele vuoan pohjalle ja reunoille lusikan avulla tai käsin. Jos käytät torttuvuokaa, painele ylös asti reunoja, irtopohjavuoan kanssa noin puoleenväliin.  Paista uunissa alatasossa 8 minuuttia ja jätä sitten jäähtymään vuoka ritilän päälle täytteen teon ajaksi.

Täyte:
1 prk kondensoitua maitoa (397 g)
5 keltuaista
1 dl + 2 rkl limen mehua (minulla 5 limea)
1 (luomu) limen kuori
1 tl vaniljasokeria

Kaada kondensoitu maito kulhoon ja lisää keltuaiset sekaan. Vatkaa sähkövatkaimella hetken, jotta ne sekoittuvat kunnolla. Lisää muut aineet ja pyöräytä vielä sähkövatkaimella sekaisin. Kaada esipaistetun keksipohjan päälle ja paista uunissa alatasossa n. 10 minuuttia.

Anna piirakan jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja nosta se sitten jääkappiin jäähtymään minimissään pariksi tunniksi. Voi jättää jääkaappiin myös yön yli, mutta peitä se silloin kunnolla.



Koristeeksi:
2 dl kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
Raastettua (luomu)limen kuorta
(ohuita limeviipaleita)

Vatkaa kerma ja sokerit sähkövatkaimella vaahdoksi. Voit toki vispata vaahdon käsivoiminkin, hyväähän se tekee alleille, mutta kestää hiukka kauemmin kuin sähkövempaimella. Lusikoi seos pursotinpussiin, jossa on avoin tähtitylla ja pursota piirakan päälle ruusukkeita koristeeksi. Ripauta raastettua limenkuorta kermavaahtoruusukkeiden päälle ja lisää vielä halutessasi limensiivuja koristeeksi. Tai levittele veitsellä/lusikalla kermavaahto koko piirakan päälle kerrokseksi ja ripottele limenkuorta sinne tänne.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti