lauantai 28. syyskuuta 2013

Suppilovahveropiiraat


Pienet annospiiraat ovat kauniita tarjottavia esim. juhlien buffet -pöydässä, sillä pienet annospiiraat ovat juhlavampia kuin leikatut piiraat. Loppujen lopuksi ne eivät vie aikaa kauheasti enempää kuin isomman piiraan tekokaan. Taikinan painelu pieniin vuokiin vie tietenkin hiukan kauemmin aikaa kuin yhteen isoon piirasvuokaan, mutta vastaavasti uunissa pienet piiraat kypsyvät hiukan nopeammin kuin yksi iso piirakka. Maistuvat toki ihan luonaaksi tai iltapalaksikin raikkaan salaatin kanssa.

Nyt suppisaikaan nämä pienet annospiiraat saivat täytteekseen suppiksia sekä jääkaapissa olleen viimeisen oman pihan kesäkurpitsan. Me asumme vähän syrjäisemmälä pientaloalueella, jossa ei ole kaikkia palveluja ihan kivenheiton päässä. Mutta sillä on puolensa, nimittäin sienimetsä on vastaavasti saman päättyvän tien varrella, jossa on talomme. Pihasta metsään on reilu 50 metriä ja sitten metsässä pieni kävelymatka parhaisiin suppispaikkoihin, aika luksusta.

Piiraat ovat siitä näppäriä, että ne voi täyttää niin monella täyteellä oman maun ja saatavilla olevien tarvikkeiden mukaan. Jos joku on esim. allerginen/ inhoaa jotain tiettyä ainesosaa, se on helppo jättää osasta piiraita poiskin, kun ei sekoita sitä täytteeseen, vaan annostelee sen vain osaan piiraista.

SUPPILOVAHVEROPIIRAAT (12 kpl muffinsivuoan koloihin tehtynä)

Pohjat
100 g huoneenlämpöistä voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
2 rkl kylmää vettä

Jos sinulla on monitoimikone, laita voi ja jauhot koneeseen ja pyöräytä pari kierrosta. Lisää kananmuna ja pyöräytä taas pari kierrosta. Viimeiseksi lisää kylmä vesi ja käytä konetta hetki, kunnes taikina muodostuu palloksi.

Jos sinulla ei ole konetta käytössä, nypi kulhossa käsin rasva ja jauhot ryynimäiseksi ja lisää sitten ensin kananmuna ja sekoita se taikinaan. Lisää lopuksi vesi ja sekoittele, kunnes saat taikinasta pallomaisen.

Painele taikina kevyesti voideltuihin muffinsipellin koloihin. Voit varmistaa suurinpiirtein samankokoiset pohjaosat tekemällä taikinasta ensin pötkön ja leikkaamalla sen sitten kahteentoista samankokoiseen palaan ja sitten painella ne yksitellen vuokiin.  Laita muffinsipelti kylmään täytteen teon ajaksi.

Täyte
n. 200 g suppilovahveroita
1/2 pienestä kesäkurpitsasta
1/2 chiliä siemenet ja välikalvot poistettuna
1 pieni sipuli
2 rkl aurinkokuivattuja tomaatteja pieninä paloina
1 rkl hienonnettua persiljaa
1 rkl Herbes de Provence -yrttiseosta
Mustapippuria myllystä, jokunen kierros
n. 1 rkl sormisuolaa
1 rkl voita

n. 1 dl juustoraastetta
1 prk Créme Fraichea (150 g)
1 dl kevytmaitoa
2 kananmunaa

Kuumenna paistinpannu ja laita suppilovahverot siihen ilman rasvaa isommat sienet paloiteltuna. Kuumenna ja sekoittele välillä, kunnes sienistä on irronnut suurin osa nesteestä.

Pilko kesäkurpitsa ja sipuli pieniksi paloiksi. Paloittele myös puolikas chili, josta siis poistat siemenet ja välikalvot. Lisää pannulle sienien sekaan 1 rkl voita ja laita pannulle sipuli-, chili- ja kesäkurpitsanpalat. Freesaa niitä pannulla välillä sekoitellen.

Laita uuni kuumenemaan 200-asteeseen, kiertoilma 180-asteeseen.

Leikkele aurinkokuivatut tomaatit paloiksi esim. saksilla ja lisää ne pannulle. Lisää myös hienonnettu persilja ja mausteet. Kypsentele täytettä vielä hetkisen ja nosta se sitten jäähtymään siksi aikaa, kun sekoitat loput täyteaineet keskenään.

Sekoita keskenään juustoraaste, Créme Fraiche, maito ja kananmunat haarukalla kulhossa.

Lusikoi ensin sieni-kasvisseosta annospiiraisiin, noin 1 rkl täytettä per piiras ja kaada sitten Créme Fraiche -seosta jokaisen piiraan päälle. Nosta uunin keskitasolle ja kypsennä n. 25 minuuttia, kunnes kauniisti ruskettuneet ja täyte hyytynyt.

Nostele veitsen avulla muffinsipellin koloista hiukan jäähtyneenä (veitsen kärki muffinipellin reunan ja taikinan väliin) ja tarjoile vielä lämpöisenä esim. salaatin kanssa. Jos tarjoilet nämä myöhemmin, suosittelen lämmittämään niitä hetken mikrossa tai uunissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti