maanantai 16. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsasämpylät


Lämpöisen syksyn ansiosta kesäkurpitsa tuottaa edelleen satoa, joten tällä kertaa hyödynsin sitä sämpylöiden leivonnassa kasvisraasteen muodossa.

Enpä muista, milloin olisi ollut aiemmin sellainen tilanne vielä tässä vaiheessa syksyä, että tomaatit kypsyvät edelleen pihalla ja kesäkurpitsa tuottaa satoa. Kasvihuoneessa tilanne tietenkin vielä parempi. Jopa kylmänarat kasvihuonekurkutkin lykkäävät vielä uutta satoa :-). Satokausi on siis tänä vuonna ihanan pitkä, kun alkukesäkin oli lämmin.

Pelkkä taloudellisuusnäkökulma riittää syyksi siihen, että kannattaa itse leipoa ainakin osa käytetystä leivästä itse. Mutta samalla tietenkin tiedät tarkemmin, mitä suuhusi pistät. Itse tehden saat myös oman makuisia leipiä, kun käytät monipuolisesti erilaisia jauhoja, hiutaleita, siemeniä, leseitä, alkioita, kasvisraasteita, mausteita jne. Meidän perheen  "ruokaronkeli" ei tykkää ruisleivästä, mutta hänelle maistuvat hyvin itsetehdyt leivät ja sämpylät. Laitankin usein niihin paljon kuitua sisältäviä ainesosia, jotta ne ovat terveellisempiä kuin pelkästä vehnäjauhoista tehden.

Kesäkurpitsan ansiosta nämä sämpylät ovat mukavan meheviä ja niissä on paljon kuitua, sekä ne myös kestävät kuivumatta hiukan pidempään kuin ilman kasvisraastetta tehdyt sämpylät. Sämpylät tai leivät, joihin laittaa melko runsaasti esim. siemeniä ja/tai kasvisraasteita kaipaavat yleensä hiukan enemmän hiivaa kuin kevyemmät eli lähes yksinomaan vehnäjauhoja sisältävät sämpylät/leivät, jotta niistä tulee kuohkeita eikä liian tiiviitä rakenteeltaan.

KESÄKURPITSASÄMPYLÄT (17-20 kpl sämpylöiden koosta riippuen)

3 dl kesäkurpitsaraastetta (n. 1/2 kesäkurpitsaa)
2 rkl juoksevaa hunajaa TAI siirappia
1 rkl sormisuolaa
5 dl vettä, lämmintä
1/2 dl pellavansiemeniä
2 dl ruisjauhoja
1,5 pussia á 11 g kuivahiivaa (TAI tuorehiivaa 37,5 g)
12-14 dl vehnäjauhoja
1/2 dl oliiviöljyä

Jos käytät tuorehiivaa, liota se 37-asteiseen  kädenlämpöiseen veteen taikinakulhoon tai yleiskoneen kulhoon tehdessäsi taikinan koneella. Lisää sitten ruisjauhot. Kuivahiivaa käyttäessäsi sekoita kuivahiiva ruisjauhojen joukkoon ja vasta sitten 42-asteiseen veteen, eli kättä lämpimämpään veteen.

Raasta kesäkurpitsa ja lisää taikinakulhoon, sitten hunaja tai siirappi ja suola.

Lisää vielä pellavansiemenet sekä 5 dl vehnäjauhoja. Sekoita/vatkaa joko käsin taikinakulhossa esim. puuhaarukalla tai anna yleiskoneen sekoittaa taikinaa n. 5 minuuttia, jotta saat taikinaan ilmaa ja alulle hyvän sitkon.

Lisää öljy ja jauhoja pieni erä kerrallaan sekoittaen. Jauhojen kosteus vaihtelee aika paljon, eli lisää vähän kerrallaan loppuvaiheessa ja tunnustele taikinaa. Alusta joko käsin taikinaa 10-15 minuuttia tai koneella n. 5 minuuttia. Kunnon alustus tuottaa kuohkeita sämpylöitä.

Peitä taikinakulho joko puhtaalla muovipussilla tai taikinaliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa n. 30 minuuttia.

Kumoa kohonnut taikina työtasolle, jolla on jauhotettu leivinpaperi. Painele taikina litteäksi levyksi ja ruuduta se pohjaan asti suorakaiteen/neliön mallisiksi sämpylöiksi. Voit tarvittaessa muotoilla  paloja vielä käsin, kun nostat niitä pellille.

Itse teen lähes kaikki sämpylät tällä metodilla, koska tämä tapa on paljon nopeampi kuin se, että pyörittelisin sämpylät yksittäin esim. pyöreiksi. Mutta ihan oman maun mukaan, eli yhtä hyvin voit tehdä taikinasta pyöreitä sämpylöitä.


Nostele sämpylät kohoamaan leivinpaperoiduille pelleille ja peitä ne leivinliinalla. Tästä taikinasta tulee n. 2 pellillistä. Kohota sämpylöitä n. 1/2 tuntia.

Laita uuni kuumenemaan ajoissa, jotta se on tarpeeksi lämmin, kun laitat sämpylät uuniin. Kuumenna uuni ensin 250-asteiseksi, kiertoilma 230-asteiseksi.

Voitele sämpylät kädenlämpöisellä vedellä juuri ennen uuniin laittoa. Kun laitat sämpylät uuniin, kaada samalla uunin pohjalle n. 1/4 dl vettä ja sulje uuninluukku nopeasti. Muodostuva höyry tekee sämpylöihin rapeamman kuoren ja ne nousevat hyvin. Jos paistat kiertoilmalla, voit paistaa molemmat pellit samanaikaisesti, muuten pelti kerrallaan.

Paista tässä korkeammassa lämmössä (250-astetta, kiertoilma 230-astetta) vain 5 minuuttia, laske sitten uunin lämpö 220-asteeseen, kiertoilma 200-asteeseen ja paista vielä 10-15 minuuttia.

Voit varmistaa sämpylöiden kypsyyden kopauttamalla sormella sämpylöiden pohjaa. Jos se kumisee, sämpylä on kypsä.

Jäähdytä valmiit sämpylät peittämättä ritilällä rapeahkon kuoren säilyttämiseksi. Jos sämpylöitä jää seuraavaan päivään, säilytä niitä paperipussissa.



2 kommenttia:

  1. No nyt löytyi hyvä, kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiva kuulla että ohje oli mieluinen. Kesäkurpitsa on ihanan monikäyttöistä

      Poista