maanantai 26. elokuuta 2013

Koristeista asiaa


Tässä hiukan heikkotasoinen kuva edelliseltä koristeiden tehtailukerralta. Ajattelin laittaa tämän, josko havainnollistaisi hiukan paremmin kahdessa viimeisimmässä cupcake -kirjoituksessa ollutta selvitystä koristeista. Esim. perhoskoristeiden kuivatus on havainnollisempi tässä kuvassa kuin vain selitys siitä.
Kuivatus siis pituussuunnassa pitkittäin halkaistun ja keskeltä taitetun talouspaperi- tai wc -paperirullan päällä, jossa on leivinpaperi rullan ja koristeen välissä. Eli näin perhosensiivet kuivuvat vähän v-malliin. Toki ovat kauniita ihan tasaisenakin kuivattuna, mutta kannattaa kokeilla tätä tapaa ainakin osaan. Siipien taipumista voi säädellä sillä, kuinka jyrkässä asennossa kuivatat ne.

Vasemmalla puolella olevat koristeet ovat sulatettua Candy Meltsiä suoraan eri väreissä. Eli sulatin jokaisen värin omanaan mikrossa suoraan pienessä Minigrip-pussissa. Leikkasin pussin kulmaan pienen reiän, ja pursotin haluamani kuviot suoraan leivinpaperille. Leivinpaperia ei tarvitse voidella eikä jauhottaa millään. Candy Meltsit irtoavat hyvin paperista kuivuttuaan. Lisäksi ne kuivuvat hyvin nopeasti, eli ovat aika samantien käytettävissä koristeluun. Ovat tietynlaista keinotekoista suklaata, nämä koristeet maistuvat lähinnä valkosuklaalta. Ruskeaa Candy Meltsiä saa esim. maitosuklaan tai tummasuklaan makuisena. Muitakin värejä ja makuja on saatavilla. Candy Meltsillä koristeiden teko on nopeaa ja ne kestävät melko hyvin muuttumattomana  myös esim. kermavaahdon tai kakkukiilteen päällä.

Oikealla koristeet on tehty kaulittavasta sokerimassasta. Levitä leivinpaperi pöydälle, ripottele siihen siivilän läpi tomusokeria kerros ja pehmitä kaulittavaa massaa puhtaissa käsissä (sormukset pois ennen käsien pesua, ettei jää pöpöjä piiloon) tai halutessasi kertakäyttöhanskat käsissä. Kaulitse massa aika ohueksi riippuen, mitä kuvioita otat massasta. Kuvassa olen ottanut kukka- lehti- ja perhoskuviot kaulitusta massasta. Kukkia olen muotoillut muotoilusienen päällä muotoilutyökalun avulla, mutta se ei ole välttämätöntä. Yhtä hyvin kukkakuviot voi käyttää ilman ylimääräistä muotoiluakin. Kuva on aika pieni, mutta osaan kukkien keskustaa olen pursottanut keskustan keltaisella tomusokerikuorrutuksella (tomusokeria, jonka sekaan sekoitettu vettä muutama tippa ja keltaista elintarvikeväriä. Massa pieneen Minigrip-pussiin, saksilla reunaan reikä ja suoraan koristeeseen pursotettu kukan keskusta). Kuivatusalustana toimivalle leivinpaperille kannattaa ripotella sihdin läpi vähän tomusokeria koristeiden kiinnijäämistä estämään. Ohueksi kaulitut sokerimassakoristeet rikkoutuvat kuivuttuaan herkästi, eli kannattaa tehdä muutama ylimääräinen koriste, jotta on rikkoutumisvaraa.

Oikealla puolella on lisäksi silikonimuotilla kaulittavasta sokerimassasta tehtyjä koristeita. Kuvassa näkyvät vaaleanpunaiset ja punaiset sydämet. Eli laitetaan käsissä pehmitettyä massaa hieman tomusokerilla vuorattuun silikonimuottiin ja otetaan ylimääräinen massa pois muotin "pohjasta" esim. veitsellä varovasti niin, ettei silikonimuotti vaurioudu, ja painetaan koriste varovasti ulos. Jos on kovin pieniä yksityiskohtia muotissa tai iso koriste kyseessä/muuten ei meinaa irrota kauniisti muotista, voit käyttää sitä hetken pakastimessa, jolloin koriste irtoaa muotista helposti.

Sokerimassasta tehdyt koristeet on hyvä tehdä hyvissä ajoissa etukäteen, jotta ne ehtivät kuivahtaa. Kuivahdettuaan ne kestävät paremmin leivonnaisten päällä. Kovin kauaa sokerimassasta tehdyt koristeet eivät kestä pehmenemättä, jos ne kostuvat kun laitat ne esim. kermavaahdon tai kakkukiilteen yms. päälle. Samoin jääkaapissa ne pehmenevät aika nopeasti. Hyvä puoli on se, että koristeet voi tehdä hyvin vaikka 2 viikkoa etukäteen (jopa kauemminkin), kun ne säilyttää pienen kuivatuksen jälkeen suljetussa rasiassa pölyltä suojattuna huoneenlämmössä.

Marsipaania voi käyttää suurinpiirtein samoin kuin sokerimassaa, mutta se ei kuivu yhtä kovaksi kuin sokerimassa. Lisäksi se on paljon voimakkaamman makuista... jotkut tykkää, jotkut ei. Nämä on taas näitä makuasioita.

Nykyään saa esim. kaulittavaa sokerimassaa ja varsinkin marsipaania useissa väreissä jo ainakin suuremmista marketeista. Laajemmat valikoimat erikoistuotteista löytyy tietenkin leivonnan erikoisliikkeistä. Itse elintarvikeväreillä värjäten esim. valkoisesta massasta saa montaa väriä. Jos värjäät itse massoja, kannattaa laittaa kertakäyttöhanskat käteen, kädet nappaavat värin aika tehokkaasti :-).


Ylläolevassa kuvassa tehty kakkukoristeet Candy Meltsillä. Nopeaa ja helppoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti